”Kodinomaisutta” pidetään lastensuojelussa vahvana ja tavoiteltavana arvona. Lukiessani erilaisten ja muotoisten lastensuojelulaitosten esitteitä, vilahtelee se vähintään joka toisen palveluntuottajan kuvauksessa omasta laitoksestaan. Olen sitä itsekkin joskus käyttänyt. Käsitteenä sillä varmasti voidaan tarkoittaa yhtä monenlaista kasvuympäristöä ja miksei yksikön toimintatapaakin kuin on ilmaisun käyttäjiäkin. Omassa mielessäni se on kärsinyt jonkinlaisen inflaation. Parhaimmillaan se toki on vahva tavoitteellinen arvo saada nuoret ja lapset tuntemaan olonsa laitoksessa mahdollisimman kodikkaaksi. Huonoimmillaan tarkoittanee sitä, että laitetaan räsymatto lattialle ja pelargonia kuistille, kuvitellen sen poistavan tarpeet riittävästä ammatillisesta osaamisesta.

”Kodinomaisuus” on kärsimässä inflaatiota myös siinä mielessä, että vahva suuntaus lastensuojelussa tulee tulevaisuudessa olemaan kotiinvietävien ja matalankynnyksen palveluiden kasvu. Palvelut tullaan viemään oikeaan kotiin ja avohuollossa kehitetään vaikuttavia ja tehokkaita palveluita. Kodinomaisuus ei ole arvo, jonka pohjalle sijoituksia voitaisiin tehdä keveämmin perustein tai ”kaiken varalle”. Sijoituksia tulee pystyä välttämään viimeiseen asti, ”hyvässä ja pahassa”. Siinä riittää haastetta meille avohuollon toimijoille. Työtä tehdään nyt oikeissa kodeissa (ei kodinomaisesti) ja kaikki avohuollon keinot on käytettävä.

Minulle kodikas tarkoittaa myös sopivan kokoista, hallittavaa ja lämmintä kotia. Sijaishuolto on suuren haasteen edessä, miten säilyttää kodikkuus yksikkökokojen ja laitosten kasvaessa. Tätä kehitystä on hieman surullista seurata, olen vahvasti pienten ja kodikkaiden laitosten puolella. Isosta on vaikeampi tehdä kodikasta ja viihtyisää. Viihtyisällä ympäristöllä on toki suuri merkitys palvelun laatuun, joka onkin toki useinmiten näissä pienissä yksiköissä varsin korkeata. Niissä kokemukseni mukaan sitoudutaan asiakkaisiin ja työtä tehdään sydämmellä, aitojen arvojen pohjalta. Nyt tilalle on noussut toiset arvot, tuottavuus ja kustannustehokkuus, jotka pitäisi kyetä yhdistämään kodikkuuteen ja pieneen kokoon. Se ei tule olemaan helppoa.

Lastensuojelun avohuollon ja sijaishuollon välillä ei kokemukseni mukaan ole erimielisyyttä siitä, etteikö molempia palvelumuotoja tarvittaisi. ”Onko välissä olemassa kuitenkin jonkinlainen rajapinta?” on mielestäni hyvä kysymys. Voisiko kodinomaisten laitosten tulevaisuus olla työskennellä yhä lähempänä asiakkaiden kotia ja vielä entistä vahvemmin avohuollon tukitoimena? Rajapinnoista löytyy usein kehitettävää ja mahdollisuuksia.

Nyt on hyvä aika kaikille ”kodinomaisille ja ei niin kodinomaisille” laitoksille kehittää palveluitaan ja aukaista samalla ”kodinomaisuutta”, mitä sillä teillä tarkoitetaan?

Työn iloa, jaksamista ja kodikasta joulun odotusta kaikille,

Jyrki

Sivukadun avopalvelu Oy

Jaa teksti verkostollesi jos pidit siitä!

Share This